Energiajuomia vastuullisesti
15.07.2021
Panimoliiton päivitetty energiajuomaesite esittelee Panimoliiton jäsenjärjestöjen sitoumukset energiajuomien vastuulliseen myyntiin ja markkinointiin.
Energiajuomat ovat nauttineet kasvavaa suosiota viimeisen 30 vuoden ajan ja nykyään niitä nautitaan jo yli 170:ssa maassa. Energiajuomilla on funktionaalinen vaikutus, ja moni käyttääkin energiajuomia kahvin tai teen korvikkeena. Energiajuomien sisältämät aineosat ovat tutkitusti todettu ihmiselle turvallisiksi kohtuudella nautittuna.
Vaikka energiajuomien sisältämät ainesosat ovat laajasti tutkittuja, sekä tieteellisesti todettu ihmiselle turvalliseksi, leijuu niiden ympärillä edelleen lukuisia väärinkäsityksiä. Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Tuula Loikkanen oikoo energiajuomiin kohdistuvia väitteitä.
– Energiajuomissa ihmiselle haitallisin ainesosa on kofeiini, ja tämäkin ainoastaan erittäin suurissa määrin nautittuna. Yhdessä energiajuomatölkissä on noin saman verran kofeiinia, kuin kotitekoisessa suodatinkahvissa. Kahviloista ostetuissa kahveissa saattaakin olla jo kaksin- tai kolmikertainen määrä kofeiinia energiajuomaan verrattuna, sanoo Loikkanen.
Suomessa nuorten päivittäinen kofeiininsaanti tulee pääsääntöisesti kahvista, teestä, suklaasta ja muista kofeiinipitoisista juomista. Energiajuomien osuus alaikäisten kofeiininsaannista on vain hieman päälle 3 prosenttia. Aikuisilla luku on vastaava, selviää Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen EFSA:n tutkimuksesta.
Energiajuomien todistetusta turvallisuudesta huolimatta Panimoliiton jäsenyritykset ovat sitoutuneet vastuullisiin toimintatapoihin energiajuomien markkinoinnissa ja myynnissä. Yritykset eivät mm. markkinoi energiajuomia alle 15-vuotiaille, eivätkä markkinoi tilaisuuksissa, joissa yli 35 prosenttia osallistujista on lapsia. Tämän lisäksi jäsenyritykset eivät myy energiajuomia juoma-automaateissa, jotka sijaitsevat peruskouluissa.
Konkreettisten toimien lisäksi jäsenyritykset tukevat energiajuomien kohtuukäyttöä erilaisten viestinnällisten toimien kautta. Yrityksillä on vastuu tiedottaa tuotteidensa ainesosasisällöistä, sekä jakaa tietoa energiajuomien käyttöön liittyvissä asioissa. Energiajuomaesite on hyvä esimerkki konkreettisesta viestinnällisestä toimenpiteestä.
– Energiajuomien myynnin ja markkinoinnin itsesäätely, sekä avoin viestintä on hieno esimerkki panimoalan yhteiskunnallisista toimista. Jäsenyritysten lisäksi myös kaupat ovat ottaneet proaktiivisen otteen energiajuomien myynnissä. Monet kaupat ja kauppiaat ovat ottaneet käyttöön erilaisia keinoja omatoimisesti rajoittaa myyntiä, vaikka mikään laki ei sitä heiltä edellytä, sanoo Loikkanen.
Lisätietoa Panimoliiton Energiajuomaesitteessä: Panimoliiton Energiajuomaesite 2021