Suomen Paras Olut valitaan kesäkuun alussa
11.04.2022
Suomen Paras Olut -kilpailu käynnistyy 8. huhtikuuta tuomarihaulla, kilpailuoluita voi ilmoittaa 11.4. alkaen ja kilpailu käydään 11.-12.6. Kyseessä on ainoa pelkästään suomalaisia oluita tuomaroiva kisa, jossa ovat osallisena sekä isot että pienet panimot. Kilpailun tavoitteena on nostaa suomalaisten oluiden arvostusta sekä tehdä oluita että niiden valmistajia tunnetuiksi.
Suomen Paras Olut -kilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2011. Yli kymmenessä vuodessa kisasta on kasvanut merkittävin vuosittain järjestettävä suomalaisten oluiden kilpailu. Viime vuonna mukana oli yli 400 erilaista olutta 60 panimolta.
Oluet tuomaroidaan omissa sarjoissaan, sokkona, jolloin maku on ainoa mikä ratkaisee. Kilpailusarjoja on 14. Suomen Paras Olut -kilpailu on saanut Euroopan Oluenkuluttajien Liiton EBCU:n hyväksynnän kuluttajien edut huomioivana kilpailuna, ainoana olutkisana Suomessa.
Kisan on järjestänyt sen perustamisesta lähtien Suomalainen Olut ry, jonka jäseniä ovat Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ja Pienpanimoliitto. Tänäkin vuonna käytännön järjestelyistä vastaa olutseuroja, oluenharrastajia ja -kuluttajia edustava Olutliitto.
Suomalainen Olut ry:n Jussi Tamminen näkee Suomen Paras Olut -kilpailun tärkeänä osana suomalaista olutmaailmaa: ”Meillä on paljon laadukkaita panimoita ja oluita Suomessa, joita päästään kilpailulla nostamaan esiin. Odotukset ovat kovat, kehitämme yhdessä Olutliiton kanssa kilpailua entistä ammattimaisempaan suuntaan. Kiitos myös isolle joukolle vapaaehtoisia, joiden kanssa kilpailua tehdään, ilman heitä tämä ei onnistuisi. ”
”Kilpailun tavoitteena on ohjata kuluttajia valitsemaan ja maistamaan erilaisia oluita, parantaa suomalaisen oluen asemaa ja arvostusta ja antaa kuluttajien löytää eri käyttöyhteyksiä oluelle,” kertoo Olutliiton puheenjohtaja Anikó Lehtinen. ”Kilpailu tuo esiin suomalaisten oluiden laajan kirjon kaikille oluenystäville. Panimoille kisa tarjoaa mahdollisuuden esitellä oluitaan suurelle yleisölle. Lisäksi se tukee oluenkuluttajien ja olutseurojen harrastustoimintaa.”
Kilpailulla on tarkoitus tehdä tunnetuksi Suomen monipuolista olut- ja panimokulttuuria ja sen merkitys onkin kasvanut sekä kuluttajille että panimoille.
Suomen Paras Olut -kilpailun kulku:
- 11.4.-15.5. panimoiden oluiden ilmoittaminen nettisivujen kautta
- 8.4.-15.5. tuomarihaku Suomen Paras Olut -nettisivuilla
- 24.5. pakollinen tuomarikoulutus (etänä)
- 9.-10.6. oluiden toimitus kilpailuun
- 11.-12.6. tuomarointi
- 12.6. finaali
- Syyskuu lopullisten tulosten julkistus ja tapahtuma
Suomen Paras Olut -kilpailu on avoin kaikille kotimaisille kaupallisten panimoiden Suomessa valmistetuille oluille, jotka ovat säännöllisessä myynnissä. Kilpailuun voidaan ilmoittaa vähittäismyynnissä oleviin kuluttajapakkauksiin, eli käytännössä pulloihin ja tölkkeihin pakatut oluet. Kilpailusarjoja on hieman uudistettu vastaamaan panimoiden ja kuluttajien tarpeita.
”Tänä vuonna tuomme uutena sarjana trendikkäät NEIPA-oluet ja mukana on viime vuoden tapaan mukaan alkoholittomat ja matala-alkoholiset eli alle 2,8-prosenttiset oluet. Lisäksi nostamme taas erikoismaininnoin esille gluteenittomat oluet”, Lehtinen paljastaa.
Suomen Paras Olut -kilpailu pidetään Helsingissä, Perhon Liiketalouspiston tiloissa heinäkuussa. Olutalan ammattilaisista, olutharrastajista ja oluenkuluttajista koostuva raati arvioi kilpailuun lähetetyt oluet sokkomaisteluina kukin sarja kerrallaan. Tuomariksi haetaan ja tuomaristo koulutetaan ennen arviointia. Päätuomarina toimii pitkän linjan oluttoimittaja ja -tuomari Jussi Rokka ja kisamestarina pitkän linjan ravintola-ammattilainen Ritu Hurtig. Finaalituomaristoon on tulossa tuttuun tapaan myös kansainvälisiä oluttuomareita, ja sen puheenjohtajana toimii toimittaja Mariaana Nelimarkka. Tuomaroinnin jälkeen kerrotaan semifinalistit eli kunkin sarjan kolme parasta tuotetta (ei järjestyksessä).
Suomen Paras Olut -tulokset julkistetaan syyskuun alussa tilaisuudessa, jossa jokaisen sarjan voittajaolut ja koko kilpailun voittaja esitellään medialle. Suomen Paras Olut -kilpailun pääkumppani on Viking Malt, yhteistyössä S-ryhmä, Jukolan Juusto, Rastal, Lappo.fi, Suuret Oluet Pienet Panimot, Panimo- ja virvoitusjuomaliitto, Pienpanimoliitto ja Perhon Liiketalousoppilaitos. Mediakumppaneina toimivat Olutposti ja Shaker.
Suomen Paras Olut -kilpailu on yksi seitsemästä Olutliiton kattojärjestön eli Euroopan Oluenkuluttajien liiton – European Beer Consumer Unionin (EBCU) hyväksymistä kilpailuista.
Seuraa Suomen Paras Olut-kilpailua somessa: