Suomen Paras Olut -kilpailu nostaa tänä vuonna esiin alkoholittomat ja gluteenittomat oluet

4.05.2021

Ilmoittautuminen Suomen Paras Olut -kilpailuun alkoi maanantaina 3.5.2021. Jo 11. kerran järjestettävä kilpailu seuraa oluen kuluttajien ja valmistajien trendejä. Tänä vuonna kisassa nimetään Suomen parhaiden oluiden ohella paras gluteeniton olut sekä valitaan kolme parasta enintään 2,8-prosenttista olutta. Kilpailun järjestävät Olutliitto ja Suomalainen Olut ry.

Suomen Paras Olut 2021 on ainoa pelkästään suomalaisia oluita tuomaroiva kisa. Siihen voivat osallistua kotimaisten panimoiden Suomessa valmistetut oluet, jotka ovat säännöllisessä myynnissä. Oluiden pitää olla kuluttajien saatavilla joko pulloissa tai tölkeissä.

Suomen Paras Olut -kilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2011. Kymmenessä vuodessa siitä on kasvanut merkittävin vuosittain järjestettävä suomalaisten oluiden kilpailu. Viime vuonna mukana oli yli 300 erilaista olutta 49 panimolta.

Kisan on järjestänyt sen perustamisesta lähtien Suomalainen Olut ry, jonka jäseniä ovat Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ja Pienpanimoliitto. Tänä vuonna käytännön järjestelyistä vastaa olutseuroja, oluenharrastajia ja -kuluttajia edustava Olutliitto.

Kisa tarjoaa panimoille mahdollisuuden esitellä tuotteitaan suurelle yleisölle. Kisa auttaa kuluttajia valitsemaan ja maistamaan erilaisia oluita, sekä parantaa suomalaisen oluen asemaa ja arvostusta. Lisäksi se tukee oluenkuluttajien ja olutseurojen harrastustoimintaa.

”Olemme uudistaneet kilpailusarjoja vastaamaan panimoiden ja kuluttajien tarpeita. Tuomme uutena sarjana mukaan alkoholittomat ja matala-alkoholiset eli alle 2,8-prosenttiset oluet. Lisäksi nostamme erikoismaininnoin esille gluteenittomat oluet”, kertoo Olutliiton puheenjohtaja Anikó Lehtinen, joka toimii myös kilpailun johtajana.

 

Ilmoittautuminen kilpailuun on alkanut

Panimoiden ilmoittautumien alkaa maanantaina 3. toukokuuta ja päättyy 30. kesäkuuta. Ilmoittautumislomake on avattu uusituilla Suomen Paras Olut -verkkosivuilla www.suomenparasolut.fi.

Suomen Paras Olut -tulokset julkistetaan syyskuun alussa tilaisuudessa, jossa jokaisen sarjan voittajaolut ja koko kilpailun voittaja esitellään medialle. S-ryhmä ottaa myyntiin sarjojen voittajaoluet oman myymäläverkostoonsa ympäri maan.

 

Lisätietoja:

www.suomenparasolut.fi

Facebook: www.facebook.com/SuomenParasOlutKilpailu/

Instagram: @suomenparasolut