Kysely: Suomalaisten mielestä vesistä ei tulisi maksaa terveysveroa

9.04.2024

Suomalaisista valtaosan (76 %) mielestä kivennäisvesistä ei pitäisi maksaa terveysveroa. Tämä selviää Taloustutkimuksen toteuttamasta kyselytutkimuksesta, jonka tilaajana oli Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto. Vesistä kuitenkin maksetaan tällä hetkellä terveysveron kaltaista virvoitusjuomaveroa.

Terveysperusteisen veron säätämisen puolesta on jälleen esitetty näkemyksiä puolesta ja vastaan. Kannanotoissa on unohtunut se seikka, että alkoholittomilla juomilla on jo virvoitusjuomavero, joka on porrastettu eri tasoihin sokeripitoisuuden mukaan. Terveysperusteiltaan virvoitusjuomavero on kuitenkin ontuva, sillä mukana veron piirissä on myös täysin kalorittomia vesiä ja virvoitusjuomia.

”Kuluttajien mielestä vesiä ei tulisi verottaa terveyden edistämiseksi, eikä vesien verottamiselle olekaan minkäänlaista terveysperustetta. Myöskään WHO ei kannata vesien verottamista. Onkin hyvin erikoista, että meillä vesistä maksetaan virvoitusjuomaveroa”, sanoo Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Tuula Loikkanen.

Virvoitusjuomaveroa on korotettu vuodesta 2011 lähtien muutaman vuoden välein. Veroa on vuodesta 2014 asti porrastettu siten, että vero on pienempi sokerittomille juomille ja korkeampi sokerijuomille.

Tällä hetkellä edellisen hallituksen virvoitusjuomaverolaista keskustellaan komissiossa ja Panimoliiton kanne kielletystä valtiontuesta on edelleen käsittelyssä. Kapeana tuoteryhmänä virvoitusjuomiin ja vesiin jo reilu kymmenen vuotta kohdistunut säännöllisesti kiristyvä veropaine on kohtuuton.

Virvoitusjuomaverolla on myös vahva fiskaalinen tavoite. Fiskaalisen veron tulisi olla mahdollisimman laajapohjainen, jotta se täyttäisi verolainsäädännölle asetetun oikeudenmukaisuuden vaatimuksen.

Yhä useampi suomalainen tuo virvoitusjuomia matkustajatuontina

Taloustutkimuksen kyselystä selviää myös, että yhä useampi suomalainen tuo virvoitusjuomia matkatuliaisina esimerkiksi Virosta. Vuonna 2022 juomia toi 15 prosenttia vastaajista, kun nyt uusimmassa kyselyssä osuus oli jo 21 prosenttia.

”Virvoitusjuomien osalta on havaittavissa samankaltainen ilmiö kuin alkoholijuomien matkustajatuonnissa eli korkeamman verotason maasta lähdetään juomien hakureissulle matalamman verotuksen naapurimaahan. Virvoitusjuomavero on myös ongelmallinen, koska se kohdistuu vain osaan juomista. Pisteverojen kehittämisen sijaan koko verotusjärjestelmä pitää uusia sellaiseksi, ettei se syrji yhtä toimialaa”, Loikkanen sanoo.

OECD, IMF ja Euroopan Komissio ovat suositelleet kapeiden tuoteverojen sijaan laajapohjaisempia veroja. Euroopan komissio on raportissaan todennut myös, ettei ole näyttöä siitä, että virvoitusjuomaverot yksistään olisivat tehokas tapa vähentää lihavuutta, ylipainoa ja niihin liittyviä kansallisia sairauksia.

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton teettämä tutkimus toteutettiin online-kyselynä Taloustutkimuksen kuluttajapaneelissa 6.−12.2.2024. Tutkimukseen vastasi 1289 suomalaista, jotka ovat iältään 18−70-vuotiaita. Aineisto on painotettu vastaamaan täysi-ikäisiä suomalaisia sukupuolen, iän ja asuinpaikan mukaan.

 

Lisätiedot:
Toimitusjohtaja Tuula Loikkanen, p. 040 922 0750, tuula.loikkanen@panimoliitto.fi

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry on olutta, siideriä ja long drink -juomia sekä virvoitusjuomia ja kivennäisvesiä valmistavan kotimaisen elinkeinon edunvalvoja. Liitto edustaa yhtä maamme vanhimmista teollisuudenaloista. Liiton jäsenyritykset ovat Oy Hartwall Ab, MBH Breweries Oy, Momentin Group Oy, Olvi Oyj, Red Bull Finland Oy ja Oy Sinebrychoff Ab.