Ennätysmäärä osallistujia haluaa olla Suomen Paras Olut

7.07.2021

Riippumattomaan valtakunnalliseen olutkilpailuun on ilmoittautunut 60 panimoa ja 441 olutta. Tästä joukosta tuomaroidaan Suomen Paras Olut heinäkuun lopussa.

Suomen Paras Olut -titteliä tavoittelee vuonna 2021 ennätysmäärä panimoita ja oluita. Kilpailuun ilmoittautui määräaikaan mennessä 60 panimoa 441 eri oluella. Suosituimmat kilpasarjat tänä vuonna olivat India Pale Ale (IPA) ja American Pale Ale (APA), hapanoluet, maustetut oluet sekä lagerit ja pilsit.

”Olemme otettuja, että oluita ja panimoita ilmoittautui näin paljon”, kilpailun johtaja Anikó Lehtinen iloitsee. ”Olemme innostuneita erityisesti siitä, että uudet kilpasarjamme alkoholittomat ja gluteenittomat oluet on otettu hyvin vastaan.”

”Liiketalousopisto Perho tarjoaa kilpailun järjestämiselle erinomaiset puitteet, kuten viime vuonna huomasimme. Kilpailu tulee olemaan kova ja rehellinen, sillä tuomaristo maistaa oluet täysin sokkona”, Lehtinen korostaa.

Kilpailun päätuomarina toimiva Jussi Rokka on myös ilahtunut, että suomalaiset panimot ovat kiinnostuneita asettamaan tuotteensa vertailtaviksi. ”Oluiden ja panimoiden määrä on suuri kansainvälisiinkin kisoihin suhteutettuna. Huima lukumäärä asettaa kovan haasteen kisaorganisaatiolle, mutta kokenut porukka saa kyllä homman rullaamaan jälkeen kerran hienosti”, Rokka uskoo.

Suomen Paras Olut -kilpailu tuomaroidaan Helsingissä Liiketalousopisto Perholla 28.–29. heinäkuuta. Tuomaristoon on kutsuttu mukaan kansainvälisiä tuomareita, joiden nimet julkaistaan kilpailua edeltävällä viikolla.

Kilpailun näytöstuomarointi järjestetään perjantaina 30.7. Helsingin Suuret Oluet – Pienet Panimot -tapahtumassa. Tuolloin julkistetaan myös kilpailun semifinalistit, eli jokaisen sarjan kolme parasta. Suomen Paras Olut julkistetaan syyskuussa myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.

Suomen Paras Olut 2021 on ainoa pelkästään suomalaisia oluita tuomaroiva kisa. Siihen voivat osallistua kotimaisten panimoiden Suomessa valmistetut oluet, jotka ovat säännöllisessä myynnissä. Kisa tarjoaa panimoille mahdollisuuden esitellä tuotteitaan suurelle yleisölle, sekä auttaa kuluttajia valitsemaan ja maistamaan erilaisia oluita, parantaa suomalaisen oluen asemaa ja arvostusta. S-ryhmä ottaa myyntiin sarjojen voittajaoluet mahdollisuuksien mukaan oman myymäläverkostoonsa ympäri maan.

 

www.ebcu.org/beer-competitions/

Suomen Paras Olut 2021 www.suomenparasolut.fi

Facebook: www.facebook.com/SuomenParasOlutKilpailu/

Instagram: @suomenparasolut