Alkoholin tuonti Virosta kasvoi voimakkaasti vuonna 2022 – verotulomenetykset nousivat 125,1 miljoonaan euroon
16.03.2023
Suomalaisten alkoholin tuonti Virosta kasvoi vuonna 2022 peräti 110 prosenttia edellisvuodesta. Koronarajoitusten vuoksi matkustaminen oli vähäistä edellisenä vuotena. Tuonnin seurauksena Suomen valtion menetykset verotuloina nousivat 125,1 miljoonaan euroon verrattuna siihen, että alkoholi olisi ostettu Suomessa. Myyntituloja menetettiin 217 miljoonaa euroa.
Samaan aikaan ulkomailta tehtyjen alkoholin verkko-ostojen määrä on noussut huomattavasti. Verkko-ostoista aiheutuvat veromenetykset ovat noin 115 miljoonaa euroa. Laskelmassa ei ole huomioitu, että arvioiden mukaan muutama prosentti ostajista maksaa asianmukaiset verot tuonnistaan.
Yli kolmannes (37 %) suomalaisista Viroon matkustaneista ilmoitti tuotteiden halvempien hintojen olevan joko ainoa syy matkustamiseen tai sen vaikuttavan merkittävästi matkustuspäätökseen. Alkoholi on yleisin tuote, jota Virosta tuodaan. 63 prosenttia matkailijoista toi alkoholia.
Suurtuojien eli vähintään 100 litraa tuovien osuus oli 6 % matkustajista, mutta he toivat kaikesta alkoholista 48 prosenttia. Osuus on 8 prosenttiyksikköä enemmän kuin ennen koronapandemiaa vuonna 2019.
Virosta alkoholia tuotiin noin 27,3 miljoonaa litraa kun vuonna 2021 määrä oli noin 13,0 miljoonaa litraa. Sataprosenttiseksi alkoholiksi muutettuna vuoden 2022 tuontimäärä vastaa 2,1 miljoonaa litraa. Alkoholin tuonnin kasvu on seurausta matkailijamäärien kasvusta. Vuonna 2022 tehtiin noin 1,5 miljoonaa matkaa kun vuonna 2021 matkoja oli vain noin 560 000. Matkustajamäärien ollessa yhä kasvussa myös alkoholin tuonti sekä vero- ja myyntitulomenetykset tulevat kasvamaan tulevaisuudessa.
Tulokset selviävät Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy:n vuodesta 2014 lähtien toteutetusta haastattelututkimuksesta suomalaisten Viron-matkailusta. Verkko-ostojen määrän arvioinnissa on hyödynnetty THL:n raporttia (2023) Alkoholin matkustajatuonti ja verkko-ostaminen 2022. Suomalaisten Viron-matkailua koskevan tutkimuksen ja arvion veromenetdyksistä ovat tilanneet Palvelualojen ammattiliitto PAM, Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto, Päivittäistavarakauppa ry PTY, Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry ja Suomen alkoholijuomakauppayhdistys ry SAJK.
Lisätietoja:
Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy
Toimitusjohtaja Antti Honkanen
antti.honkanen@tak.fi puh. 050 541 6890
Palvelualojen ammattiliitto PAM
Ekonomisti Olli Toivanen
olli.toivanen@pam.fi, p. 045 2043 445
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto
Toimitusjohtaja Tuula Loikkanen
tuula.loikkanen@panimoliitto.fi, p. 040 922 0750
Päivittäistavarakauppa ry PTY
Toimitusjohtaja Kari Luoto
kari.luoto@pty.fi, p. 0400 688 708
Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry
pääekonomisti Ari Peltoniemi
ari.peltoniemi@mara.fi, p. 044 750 4511
Suomen Alkoholijuomakauppa ry – SAJK
Toiminnanjohtaja Susanna Heikkinen
susanna.heikkinen@sajk.fi, p. 040 588 1067