Kivennäisvedet
Kivennäisvesi on muinaisten terveyslähteiden ja kylpyläromantiikan lahja tämän päivän nautiskelijoille. Kivennäisvesien hyvä maku on peräisin elimistölle välttämättömistä kivennäisaineista. Kalorittomana juomana se sopii hyvin nykypäivän linjaan.
Kivennäisvesien suosio on myös Suomessa trendinomaisessa kasvussa. Myönteinen kehitys käynnistyi meillä vuoden 1993 jälkeen.
Hiilihappovesi on vanha keksintö
Kivennäisvesien alkuhistoria löytyy terveyslähteistä. Jo antiikin maissa kiinnitettiin huomiota maan sisältä poreilevaan ”elävään veteen”. Kylpemällä lähteissä ja juomalla niiden vettä etsittiin terveyttä ja elinvoimaa, parannusta sairauksiin ja suojaa jumalten lähettämiä vitsauksia vastaan.
Antiikin Kreikassa lääketieteen jumalan, Apollonin pojan, Asklepioksen kerrotaan parantaneen poppavesien avulla. Muinaisten kreikkalaisten ja roomalaisten usko lähdevesien parantavaan voimaan oli niin suuri, että rakensivat temppeleitä ja kylpylöitä luonnonlähteiden läheisyyteen ja kiviruukuissa lähdevesiä vietiin jopa ulkomaille. Rooman valtakunnan hallitsijat harrastivat terapeuttisia kylpyläkuureja. Esimerkiksi Caesar virkistäytyi Vichyn lähteillä nykyisessä Ranskassa.
Uuden ajan valjetessa renesanssin humanismi korosti terveyden vaalimista ja virkistäytymistä ja sai luostarit ja hallitsijat hyödyntämään kaupallisesti kylpylätoimintaa. Terveyslähteitä ryhdyttiin järjestelmällisesti etsimään ja vesien vaikutusta eri vaivoihin tutkimaan. Kylpyläelämän kukoistuskautta kesti 1600-luvulta aina 1800-luvulle asti, jona aikana Keski-Euroopan terveyslähteistä kehittyi suosittuja lomakohteita.
Suomen ensimmäinen tunnettu terveyslähde otettiin käyttöön Turun Kupittaalla 1680-luvulla. Paikka tunnettiin Pyhän Henrikin lähteenä.
Teollinen valmistus alkoi 1700-luvulla
Ruotsalaiselle professori Torbern Bergmanille kuuluu kunnia teollisen kivennäisveden keksinnöstä. Hän tunsi itsensä raihnaaksi, ja hoitokuuriin sisältyi 80 tuoppia ulkomailta tuotettua terveyslähteen vettä. Se kävi kalliiksi ja sai kemistin itse kokeilemaan terveysveden valmistusta. Se onnistui vuonna 1771. Vuosikymmenen loppupuolella kuninkaallinen kolleegio antoi luvan kivennäisvesien teolliselle valmistukselle Tukholmassa.
1800-luvun taitteessa Tukholman nimekkäin kivennäisvesitehtailija oli Lorens Gabriel Werner. Kuninkaallinen kolleegio oli kuitenkin sitä mieltä, että hän tarvitsee rinnalleen kunnon kemistin ja palkkasi toimeen Jöns Jacob Berzeliuksen, joka oli kunnostautunut väittelemällä tohtoriksi Medevin terveyslähteiden kivennäisvesistä. Berzelius oli Ruotsin huomattavin luonnontutkija Carl von Linnén rinnalla.
Suomessa ensimmäisen kivennäisvesiä valmistaneen tehtaan perusti vuorimestari ja filosofian tohtori Victor Hartwall vuonna 1836, jolloin Aleksis Kiven syntymästä oli kulunut kaksi ja Kalevalan ensimmäisen laitoksen julkaisemisesta yksi vuosi.
Tuohon aikaan kivennäisvedet liittyivät edelleen läheisesti terveyteen ja – ajankohdan ilmaisua lainaten – terveysvesihoitolaan, jollainen Helsingissä avattiin vuonna 1838. Paikka tunnettiin aluksi nimellä Wesilä ja 1800-luvun lopulta lähtien Kaivohuoneena.
Kivennäisvesi on puhdasta vettä
Kivennäisvedeksi saa kutsua vettä, jossa on luonnostaan tai johon on lisätty kivennäissuoloja vähintään 500 mg litraa kohti.
Kivennäisvedet valmistetaan tänään periaatteessa aivan samoin kuin niiden keksijän, professori Torbern Bergmanin aikaan. Veteen lisätään tarkkaan annostellut suolat oikean maun ja tasapainoisen suolakoostumuksen aikaansaamiseksi, vesi hiilihapotetaan ja pullotetaan.
Kivennäisveden tärkein raaka-aine, vesi, ei sisällä biologisia tai kemiallisia epäpuhtauksia. Valmistuksessa käytetty vesi on hyvää suomalaista talousvettä, jonka juomatehtaat vielä varmuuden vuoksi puhdistavat aktiivihiilisuodattimella ennen käyttöä. Suodatus poistaa esimerkiksi vesilaitoksilla lisätyn kloorin mahdollisesti aiheuttamat maku- ja hajuvirheet. Siksi kivennäisvedet ovat tasalaatuisia paikkakunnasta riippumatta.
Maku kivennäisaineista
Kivennäisvesien maku syntyy kivennäisaineista, jotka lisätään valmistuksessa puhtaina suoloina. Yleisimmin käytettyjä kivennäisaineita ovat natrium, kalium, magnesium ja kalsium. Eri vesien kivennäisainekoostumus vaihtelee ja niin myös niiden maku. Kivennäisaineet ovat paitsi makuaineita myös elimistölle välttämättömiä ravintoaineita. Kivennäisaineiden keskinäisiä suhteita tasapainotetaan siten, että ne kivennäisvesissä vastaavat mahdollisimman hyvin elimistön omaa suolatasapainoa.
Kivennäisvesi saadaan kuplimaan lisäämällä siihen hiilidioksidia 4–8 grammaa litraa kohti. Hiilidioksidi saa kivennäisveden maistumaan raikkaalle. Kielellä särkyvä hiilidioksidikupla saa huoneenlämpöisenkin juoman tuntumaan viileältä. Hiilidioksidilla on myös säilyttävä ominaisuus. Se estää bakteerien kasvua. Siksi etelän lämpimissä turistikohteissa kehotetaan juomaan pullotettua ja hiilihapotettua vettä.
Natrium ja kalium hoitavat nestetasapainoa
| Saanti | Suositus | Kivennäisvesissä | |
|---|---|---|---|
| mg/vrk | mg/vrk | mg/l | |
| naiset/miehet | naiset/miehet | ||
| Natrium | 2830/4133 | 2000/2000 | alle 1 – 340 |
| Kalium | 3300/4200 | 3100/3500 | alle 1 – 260 |
Natriumilla ja kaliumilla on tärkeä tehtävä elimistön nestetasapainon säätelyssä. Yleensä natriumin päivittäiseksi tarpeeksi arvioidaan aikuisilla 2000 mg. Suomessa naisten natriumin saanti on keskimäärin 2830 mg/vrk ja miesten 4133 mg/vrk eli reilusti yli tarpeen. Liika natriumin saanti on haitaksi etenkin niille, joilla on taipumusta verenpainetautiin.
Suomalaisten kivennäisvesien natriumpitoisuus vaihtelee alle yhdestä milligrammasta 340 milligrammaan litrassa. Tyypillisimmin kivennäisvesien natriumpitoisuudet ovat enintään seitsemän milligrammaa litrassa. Suurin osa kivennäisvesistä nautitaan ilman natriumia, joten kivennäisvedet eivät juurikaan kasvata suomalaisten ravinnostaan saamaa natriumkuormaa. Esimerkiksi 100 grammaa ranskanleipää sisältää natriumia 460 mg ja vastaava määrä lenkkimakkaraa 870 mg.
Kaliumia suomalaiset saavat ravinnossaan keskimäärin 3300–4200 mg vuorokaudessa. Suositusten mukainen päivätarve on runsaat 3000 mg. Monipuolinen ruokavalio yleensä takaa riittävän kaliumin saannin, mutta kivennäisvesistä saatu lisä ei ole pahitteeksi.
Suomalaisissa kivennäisvesissä on kaliumia enimmillään 260 mg/l. Kaliumilla saattaa jopa olla natriumin vastavaikuttajana verenpainetautia ehkäisevää vaikutusta. Siksi nartriumin saantiaan tarkkailevat voivat valita juomakseen kivennäisveden, jossa on vähän tai ei lainkaan natriumia, mutta paljon kaliumia.
Magnesium ja kalsium säätelevät elintoimintoja
| Saanti | Suositus | Kivennäisvesissä | |
|---|---|---|---|
| mg/vrk | mg/vrk | ||
| naiset/miehet | naiset/miehet | ||
| Magnesium | 310/413 | 280/350 | 40 – 180 |
| Kalsium | 913/1159 | 800/800 | 18 – 120 |
Magnesiumia on luustossa. Se on myös tärkeä solunsisäinen kivennäisaine ja osallistuu solujen entsyymireaktioihin. Magnesiumia suomalaiset saavat keskimäärin noin 300–400 mg/vrk. Saantisuositus terveille aikuisille naisille on 280 mg/vrk ja miehille 350 mg/vrk.
Suurin suomalaisen kivennäisveden magnesiumpitoisuus on 180 mg/l. Kivennäisvesistä saatu magnesiumlisä voi olla elimistölle eduksi. Magnesiumin riittävällä saannilla on mitä ilmeisimmin estävä vaikutus useisiin eri sydän- ja verisuonitauteihin.
Kalsiumia naiset saavat ravinnostaan päivittäin keskimäärin 913 mg ja miehet 1159 mg. Saantisuositus useimmille aikuisille on 800 mg/vrk. Suomalaisissa kivennäisvesissä on kalsiumia 18–120 mg/l. Kalsium on tärkeä luuston rakennusaine. Se osallistuu myös moniin elintoimintoihin kuten hermoimpulssien välitykseen ja lihassupistuksiin.
Niukasti kalsiumia ruokailun yhteydessä saaville henkilöille kaikkein kalsiumpitoisimpien kivennäisvesien runsaalla ja jatkuvalla käytöllä voi olla kohtuullinen merkitys kalsiumin puutteen ehkäisyssä.