Viileä loppukesä hyydytti kivennäisvesien ja oluen myynnin

10.10.2019

Panimo- ja virvoitusjuomien kokonaismyynti laski heinä-syyskuussa seitsemän prosenttia. Olutta myytiin viisi prosenttia, siideriä 12 ja long drink -juomia prosentin vähemmän. Virvoitusjuomissa pudotusta oli viisi, kivennäisvesissä 15 prosenttia. Miinusmerkkiset myyntiluvut johtuvat loppukesän koleasta säästä. Kuumana kävi sen sijaan matkustajatuonti Virosta.

Menneen kesän sää ei suosinut lomailijoita. Ilmatieteen laitoksen mukaan heinäkuun alku oli poikkeuksellisen kolea. Loppukuun hellejakson katkaisi hyytävä elokuu ja rankkasateet. Viime vuoden vertailujakson ennätyshelteissä janoa sammutettiin erityisesti kivennäisvesillä.

Säihin ei voi vaikuttaa, mutta kansanedustajilla on valta tulevissa budjettiäänestyksissä torjua hallituksen esitys virvoitusjuomaveron korotuksesta 25 miljoonalla eurolla.

-Erityisen epäoikeudenmukainen esitys on kivennäis- ja lähdevesien osalta, sillä virvoitusjuomavero koskee myös niitä, sanoo Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Riikka Pakarinen.

Veroa ei voi perustella terveyssyillä, sillä suomalaisten sokerinsaannista vain 3–6 prosenttia on peräisin virvoitusjuomista. Muihin sokeria sisältäviin tuotteisiin verrattuna vero ylimääräisenä valmisteverona onkin epäoikeudenmukainen ja syrjivä.

-Virvoitusjuomaverosta on rakennettu vaikeasti ymmärrettävä fiskaaliveron ja terveysveron hybridi, jollaista ei ole missään muualla Euroopassa. Veron rooli ja tavoitteet ovat epäselviä, ja sitä perustellaan kulloiseenkin tilanteeseen sopivalla argumentilla, Pakarinen kummeksuu.

Joka neljännen ainoa tai merkittävä syy matkustaa Viroon on edullinen alkoholi

Alkoholipitoisten juomien osalta myynnin notkahdusta selittää sään lisäksi matkustajatuonnin huima kasvu Viron laskettua heinäkuussa alkoholiveroaan peräti 25 prosenttia.

Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK:n tekemän tutkimuksen mukaan 100-prosenttiseksi alkoholiksi muutettuna litramääräisesti juomia tuotiin heinä-elokuussa 25 prosenttia enemmän. Oluen osalta kasvua oli 26 prosenttia, long drink -juomien 51 prosenttia ja siiderien osalta peräti 83 prosenttia. Viroon matkustetaan nimenomaan halvemman alkoholin vuoksi. .

Huimien kasvulukujen valossa se, että ensi vuoden budjettiesitys ei sisällä alkoholiveron korotusta, näyttäytyy suomalaisen panimoteollisuuden vinkkelistä entistäkin viisaampana päätöksenä. Myös hallitusohjelmaan kirjattu lupaus tarkastella alkoholin matkustajatuonnin kehitystä on yhä relevantimpi.

-Tarvitaan kuitenkin ajattelutavan muutosta. Poliittisten päättäjien pitäisi kyetä tarkastelemaan panimo- ja virvoitusjuomateollisuutta elinkeinona ja pitkässä tuotantoketjussaan tuhansia suomalaisia työllistävänä, Pakarinen painottaa.

Kaljarallin kärryissä kulkee vahva olut

Virosta ei tuoda keskiolutta, vaan vahvaa 5,5-prosenttista olutta. Viime vuonna uudistunutta alkoholilakia vastustettiin erityisesti siksi, että vahva olut tuli kauppojen hyllyille.

-Tammi-syyskuussa kolme prosenttia laskenut oluen myynti todistaa selvästi, että uhkakuvat lakiuudistuksen vaikutuksesta eivät toteutuneet, Silloin peloteltiin alkoholikuolemien kasvulla, nyt vastaavaa huolta vahva oluen matkustajatuonnin kiihtymisestä ei ole liiemmin kuulunut, Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Riikka Pakarinen kummastelee.

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Riikka Pakarinen,

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto

riikka.pakarinen@panimoliitto.fi p. 040 5800 833

1.7.2019-30.9.2019
Juoma 7-9/2019milj. litraa 7-9/2018milj. litraa Muutos milj. litraa Muutos %
Olut 92,3 97,1 -4,8 -4,9
Siideri 6,8 7,7 -0,9 -11,7
Long Drink -juomat 14,2 14,3 -0,1 -0,7
Virvoitusjuomat 68,4 72,2 -3,8 -5,3
Kivennäisvedet 27,6 32,5 -4,9 -15,1
KOKONAISMYYNTI 209,3 223,8 -14,5 -6,5
Lähde: Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton jäsenyritykset

Myyntiluvut perustuvat Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry:n jäsenyritysten Hartwallin, Momentin Groupin, Olvin, Red Bullin, Saimaa Brewing Companyn ja Sinebrychoffin myyntitilastoihin.

1.1.2019-30.9.2019
Juoma 1-9/2019milj. litraa 1-9/2018milj. litraa Muutosmilj. litraa Muutos %
Olut 271,4 279,0 -7,6 -2,7
Siideri 20,6 19,4 1,2 6,2
Long Drink -juomat 38,8 39,9 -0,5 -2,8
Virvoitusjuomat 199,1 200,1 -1,1 -0,5
Kivennäisvedet 73,8 74,7 -0,9 -1,2
KOKONAISMYYNTI 605,2 611,8 -6,6 -1,1
Lähde: Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton jäsenyritykset 

Myyntiluvut perustuvat Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry:n jäsenyritysten Hartwallin, Momentin Groupin, Olvin, Red Bullin, Saimaa Brewing Companyn ja Sinebrychoffin myyntitilastoihin.

Muuta aiheeseen liittyvää

Alkoholiveron korotus syventää ravintola-alan ahdinkoa
Panimoliiton lausunto alkoholi- ja alkoholijuomaverosta
Panimoliiton puheenjohtaja Lasse Aho on nimitetty ensimmäisenä suomalaisena Euroopan Panimoliiton johtoon
Koronakevät kuritti panimoteollisuuden valmistamien juomien myyntiä
Alkoholin ostaminen alaikäisille on huolestuttavan yleistä
Hallituksen päätös anniskelun rajoittamisesta on keinotekoinen
Ravintoloiden avautumisen rajoittaminen vie alan entistä syvempään ahdinkoon
Panimojuomien myynti väheni alkuvuonna poikkeustilasta huolimatta
Alkoholiveron korotus heikentäisi entisestään panimoteollisuuden ja ravintola-alan työllisyyttä