Long Drink

Long drink -juomat ovat syntyperältään ilmeisen suomalaiskansallisia tuotteita. Juoma tuli markkinoille Helsingin olympialaisiin vuonna 1952. Juomaa oli tarkoitus valmistaa vain olympialaisten ajan, mutta suomalaiset ihastuivat juomaan niin, että myyntiä jatkettiin kisojen jälkeen. Juoma tuli valtakunnalliseen myyntiin Alkon myymälöihin.

1970-luvun puolivälistä lähtien long drink -juomien vuotuiset kokonaismarkkinat Suomessa vaihtelivat 15−20 miljoonan litran suuruusluokassa, kunnes 2000-luvun puolivälissä markkina alkoi kasvaa. Nykyisin long drink -juomien menekki on reilut 40 miljoonaa litraa.

Long drink -juomia on kahdenlaisia, käymisteitse valmistettuja ja tislattua alkoholia sisältäviä juomia.

lonkero

Long drink – juomat keksittiin baarityötä helpottamaan

Long drink -juomat tulivat ensimmäisen kerran Suomen ja samalla ilmeisesti myös koko maailman markkinoille olympiavuonna 1952, jolloin maassamme valmistauduttiin aiempaa selvästi suuremman turistimäärän palveluun. Tuolloin vielä Oy Alkoholiliike Ab -nimellä toiminut yritys osallistui aktiivisesti olympiavalmisteluihin.

Ravintoloita oli varsinkin koko maassa mutta myös Helsingissä vielä sangen harvassa. Auttaakseen anniskeluelinkeinoa selviytymään odotettavissa olevasta, hetkellisestä ruuhkahuipusta Alko päätyi valmistuttamaan yksittäispakattuja pitkiä drinkkejä valmiiksi pulloihin. Tällaisella rationalisointitoimella ravintolahenkilökunnilta jäi valittujen drinkkien osalta tekemisen vaiva pois. Juomasekoitusten tekeminen ja pullottaminen annettiin Oy Hartwall Ab:n vastuulle.

Tuotteiksi sovittiin Gin Long Drink ja Brandy Long Drink. Kirjalliset lähteet eivät kerro, miksi Alkossa päädyttiin valitsemaan pitkien drinkkien pohjaksi nimenomaan gin ja brandy. Ginin valintaperusteet ovat ilmeiset, nautittiinhan kyseinen alkoholi jo tuolloin useimmiten pitkänä.

Brandyn sekoittaminen pitkäksi drinkiksi oli kuitenkin kaiketi muualla Euroopassa joltisenkin harvinaista. Itse vielä mainittuja aikoja muistavien mukaan syy saattoi olla varsin kotikutoinen, sillä tuohon aikaan suomalaisravintoloissa oli jokseenkin suosittu drinkki, joka tehtiin Jaloviinasta ja Pommacista. Myös Brandy Long Drinkin laimentajana käytettiin Pommacia.

Vuoteen 1952 ja olympialaisten mukanaan tuomiin turistijoukkoihin liittyy toinenkin suomalaista ravintolaelämää mullistanut uudistus. Tuolloin poistettiin kielto, jonka mukaan baaritiskin äärellä oleville asiakkaille ei saanut tarjoilla.

Alunperin long drink -juomia oli kaavailtu myytävän lähinnä vain olympialaisten yhteydessä ja silloinkin vain ravintoloissa. Menestys oli kuitenkin sen verran hyvä, että myyntiä jatkettiin kisojen jälkeen, Helsingin lisäksi muutakin Suomea otettiin myyntialueeksi ja juoma tuli Alkon myymälöihin.

Ennen nykyisin voimassa olevaa alkoholilainsäädäntöä long drink -juomia ehättivät omilla sopimuskausillaan valmistaa Oy Alko Ab:n lukuun ja valmistuksesta käydyn tarjouskilpailun voittaneena Oy Hartwall Ab (1952−1979), Oy Mallasjuoma (1980−1989) ja Oy Sinebrychoff Ab (1990−1994).

1990-luvulla long drink -juomien kulutus kohosi 2−4 litraan henkeä kohden. Viime vuosien aikana muualla Euroopassa alcopop-juomiksi kutsuttu tuoteryhmä on jossain määrin alkanut osoittaa elonmerkkejä. Tiedossa ei ole kuitenkaan Suomen lisäksi toista maata, jossa kyseisen tuoteryhmän myynnillä olisi ollut todellista merkitystä.

Raaka-aineet ja valmistus

Long drink -juomat valmistetaan lisäämällä puhdistettuun veteen makuraaka-aineet ja välttämättömät lisäaineet ja juomat hiilihapotetaan. Long drink -juomien alkoholi on peräisin joko tislatusta tai ei-tislatusta käymisteitse valmistetusta alkoholista.

Selkeästi suosituin lonkeromaku on greippi. Ginin ja brandyn lisäksi vahvojen lonkeroiden alkoholina on aikojen kuluessa käytetty mm. vodkaa ja katkeroa. Käymisteitse alkoholinsa saaneissa keskivahvoissa long drink -juomissa maku voi greipin ohella olla peräisin esimerkiksi appelsiinista tai sitruunasta.

Long drink -juomat suositellaan nautittaviksi kylminä ja mielellään jäiden kera.