Virvoitusjuomat piristävät ja virkistävät

Virvoitusjuomat ja kivennäisvedet poistavat janon, virkistävät ja tuottavat mielihyvää. Kuluttajien toivomuksesta panimoteollisuus kehittää jatkuvasti uutuuksia, kuten kevytjuomia, hyvinvointijuomia, energiajuomia ja maustettuja kivennäisvesiä. Vaihtoehtoja sokerilla makeutetuille virvoitusjuomille on runsaasti.

Suomalaisten virvoitusjuomien kulutus on Länsi-Euroopan pienimpiä. Kevytjuomien osuus virvoitusjuomamyynnistä on noin kolmannes.

Suomalaiset lapset ja nuoret ovat lihoneet. Suurimpia syitä painon nousuun ovat liikunnan vähentyminen ja perheiden elämäntapojen muuttuminen. Myös ruokavaliolla on oleellinen merkitys ilmiössä. Sitä on tarkasteltava kokonaisuutena.

Makeudellakin on paikkansa sekä lasten että aikuisten elämässä. Panimoalan yritykset markkinoivat virvoitusjuomia vastuullisesti, erityisesti lapsiin suuntautuvassa mainonnassa yhteiset pelisäännöt ovat tiukat

virvoitusjuomat

Historia

Hedelmävirvoitusjuomia ilman hiilihappoa myytiin Ranskassa jo 1600-luvulla. Myyjät kulkivat pitkin katuja selässään hanalla varustettu tynnyri, jossa oli valmiiksi sekoitettua sitruunajuomaa. Myyjät perustivat oman ammattiliitonkin: Companie des Limonadiers.

Ensimmäinen varsinainen kivennäisvesi- ja virvoitusjuomatehdas perustettiin Suomessa 1836, mutta varsinaisen läpimurtonsa virvoitusjuomat tekivät maassamme 1860-luvulla. Tuolloin nämä juomat ilmestyivät myös Helsingin katukuvaan. Esplanadille pystytettiin ensimmäiset kioskit, jotka vähitellen liittyivät osaksi tavallista kaupunkikuvaa. Kioskit tekivät virvoitusjuomista kansanjuoman 1860- ja 70-luvuilla.

1880-luvulla raittiuspiirit pitivät limonadia liittolaisenaan ja toivoivat sen syrjäyttävän totin, boolin ja oluen. Jo ennen vuosisadan vaihdetta suomalaiset saivat maistaa myös vadelman-, appelsiinin- ja omenanmakuisia virvoitusjuomia.

Niin virvoitusjuomien kuin kivennäisvesienkin menekki kasvoi 1890-luvulla sellaista vauhtia, että maassa oli vuosisadan vaihteessa 93 tehdasta. Vuonna 1909 ”tehtaita” oli jo 174. Tällöin teollisuustilastoista poistettiin käsityölaitokset, jolloin jäljelle jäi 43 oikeaa tehdasta. Vuonna 1919 tuli voimaan kieltolaki, ja 1920-luvun loppu oli yhtä nousukautta virvoitusjuomateollisuudelle. Mutta kun lamakausi alkoi, moni alan yrittäjistä joutui lopettamaan tuotannon

Uudet kulutustottumukset

Suunta kohti nykynäkemyksen mukaisia moderneja kulutustottumuksia sai Suomen virvoitusjuomamarkkinoilla alkunsa yleisen nousukauden myötä 1960-luvun puolivälissä. Vuonna 1969 vapautettu keskiolutkaan ei odotuksista huolimatta kaventanut virvoitusjuomamarkkinoita. Eniten myyntiä koeteltiin vuonna 1976, kun virvoitusjuomien valmisteveroa nostettiin sata prosenttia. Virvoitusjuomien kysynnän heikentyminen heijastui kivennäisvesien kulutuksen kasvuna.

Vuonna 1990 virvoitusjuomia ja kivennäisvesiä kulutettiin Suomessa paljon vähemmän kuin useimmissa muissa Euroopan maissa. Syynä oli hinta, jota nostivat korkea verotus ja sokerin kalleus. Vuosikymmenen aikana kysyntä alkoi kuitenkin kasvaa. Kasvun ohella kuluttajien mieltymykset muuttuivat. Tämä näkyi kevytjuomien kysynnän lisääntymisenä ja kolajuomien suosion vahvistumisena. Vuosikymmenen puolivälissä kolajuomien osuus kohosi appelsiinipohjaisia juomia suuremmaksi. 1990-luvun lopulla markkinoille tulivat energiajuomat sekä terveysvaikutteiset juomat.

Sotien aikaina myyntiennätys

II maailmansodan vuodet olivat virvoitusjuomatehtaille tuotannon ja jakelun kannalta ongelmallisia, mutta varsinaista myyntitoimintaa ne eivät näivettäneet, pikemminkin päinvastoin. Kun oluttuotantoa oli rajoitettu ja mm. kahvista ja teestä pulaa, virvoitusjuomakaupassa saavutettiin uusia ennätyksiä.

Vastatuulet alkoivat tuivertaa virvoitusjuomakaupassa vasta sotien jälkeen. Verotusasioissa juomia kohdeltiin ylellisyystavaroina, mutta silti niiden katsottiin kuuluvan hintasäännöstelyn piiriin muiden päivittäiselintarvikkeiden tavoin.

Loppukesällä 1946 Suomen kauppoihin ilmestyi uusi ja outoa juoma – kola. Sodan päätyttyä Euroopassa Yhdysvaltojen joukot jättivät vanhalle mantereelle valtavat määrät tavaraa. Suomen kansanhuoltoviranomaiset tekivät hankintamatkoja jenkkien ylijäämävarastoihin. Eräässä tapauksessa myyjät asettivat kauppojen onnistumisen ehdoksi suuren kolasiirappierän sisällyttämisen ostoksiin. Suomalaisvirkamiehet suostuivat vaatimukseen, ja näin maahamme rahdattiin miljoona kiloa kolasiirappia.

Virvoitusjuomien kotimaisille valmistajille tarjoutui makea mahdollisuus uutuusjuoman valmistamiseen. Ainakin 85 suomalaista virvoitusjuomavalmistajaa osti Kansanhuoltoministeriöltä siirappia ja alkoi valmistaa suomalaisille aiemmin tuntematonta kolajuomaa.

Verotus kiristyy

2000-luvun alkupuolella juomien maahantuonti alkoi kasvaa merkittävästi. 2010-luvulla tuonnin osuus oli noin 20 % Suomen virvoitusjuomamyynneistä. Alaa koettelivat useat perättäiset veronkorotukset vuosina 2011, 2012 ja 2014. Vuonna 2014 sokeripitoisille juomille määrättiin kaksinkertainen vero sokerittomiin juomiin nähden. Vuonna 2015 virvoitusjuomien kulutus Suomessa oli edelleen Euroopan pienimpiä ja kivennäisvesien kulutus oli vähäisintä Euroopassa.

Raaka-aineet ja valmistus

Virvoitusjuomia valmistetaan sekoittamalla puhdistettuun veteen hedelmistä puristettu mehutiiviste, aromit, sokeri tai muu makeutusaine ja tarkkaan kontrolloidut lisäaineet. Juoma hiilihapotetaan ja pullotetaan.

Virvoitusjuomien virkistävyyden määrää oikea sokerin ja hiilihapon suhde. Juomien hedelmäinen maku saadaan hedelmämehuista ja -aromeista. Hedelmämehun ansiosta juoman maku tulee sopivan täyteläiseksi. Makua täydentävät aromit ovat yleensä hedelmistä, marjoista tai kasviksista eristettyjä aineita, joita sekoitetaan sopivissa suhteissa toisiinsa.

Hiilihappo virkistää

Hiilihappo erottaa virvoitusjuomat monista muista juomista. Sen ansiosta juoma kuplii ja on virkistävä. Hiilihappoa lisätään 4 – 8 grammaa litraa kohti. Veteen liuetessaan hiilidioksidi muodostaa hiilihappoa, joka hajoaa herkästi takaisin hiilidioksidikaasuksi ja muodostaa tuolloin kuplia. Rikkoutuessaan kielellä hiilidioksidikupla saa juoman tuntumaan suussa viileältä ja virkistävältä. Maun lisäksi hiilihapolla on juoman tuoteominaisuuksia säilyttävä vaikutus. Valmistusvaiheessa se ”syrjäyttää” happea ja parantaa näin juoman säilyvyyttä.

Virvoitusjuomat säilyttävät tuoteominaisuutensa virheettöminä noin puoli vuotta, kun ne muistetaan säilyttää oikein. Jonkin verran normaalia huonelämpötilaa viileämmissä ja valolta suojatuissa olosuhteissa juoman parhaat ominaisuudet eivät katoa. Nautintatilanteessa virvoitusjuomat ovat herkullisimmillaan jääkaappilämpötilaan viilennettyinä.

Virvoitusjuomien kaksi suurinta makusegmenttiä ovat sitrushedelmäpohjaiset juomat ja kolajuomat.

Makeutus ja kalorit

Sokeri on virvoitusjuomien yleisin makeutusaine. Appelsiinivirvoitusjuomien sokeripitoisuus on noin 10 grammaa desilitrassa eli sama kuin esimerkiksi hedelmistä puristetuissa täysmehuissa ja tuoremehuissa, vaikka niihin ei ole lisätty sokeria. Kyse ei ole sattumasta, sillä ihminen pitää luonnostaan hyvänmakuisena juomaa, jonka sokeripitoisuus on juuri mainittu.

Sokerilla makeutetut virvoitusjuomat sisältävät energiaa suunnilleen saman verran kuin rasvaton maito. Kevytjuomissa ei ole käytännöllisesti katsoen lainkaan energiaa. Siksi kevytjuomat sopivat hyvin henkilöille, jotka haluavat vähentää energian saantiaan. Niissä käytetyimpiä makeuttajia ovat aspartaami ja asesulfaami K, joko yhdessä tai erikseen.

sokeri
Yli puolet virvoitusjuomista on sokerittomia

Juomien energiapitoisuuksia

kJ/dlkcal/dl
Valkoviini, makea40597
Punaviini 29570
Valkoviini, kuiva28769
Siideri, makea21351
Kevytmaito19947
Olut 4,5 til.-%17843
Olut 5,5 til.-%16940
Virvoitusjuoma15637
Rasvaton maito14835
Siideri, kevyt11828
Olut <2,8 til.-%8119
Kivennäisvesi00

Lähde: Fineli, elintarvikkeiden koostumustietopankki. Tiedot haettu 27.9.2016

Makeutusaineiden turvallisuus on testattu huolellisesti lisäaineille asetettujen vaatimusten mukaisesti. Esimerkiksi aspartaami on yksi maailman eniten tutkituista lisäaineista, ja sen käyttö on yleistä monissa elintarvikeryhmissä.

Makeutusperusteisesti tarkasteltuna kevytjuomat kasvattavat trendinomaisesti suosiotaan. Noin kolmannes Suomessa juoduista virvoitusjuomista on nykyisin sokerittomia.

Jatkuva happohyöhhäys on haitaksi hampaille

Kaikki sokeria tai muita hiilihydraatteja sisältävät juomat ja ruoat laukaisevat hampaiden reikiintymistä edistävän happohyökkäyksen. Juoman tai ruoan sisältämän sokerin määrällä ei sinänsä ole merkitystä. Jo parin prosentin sokeripitoisuus (esimerkiksi kuppi teetä ja kaksi palaa sokeria) saa aikaan happohyökkäyksen. Nesteenä nautittu sokeri on nopeasti huuhtoutuvana kuitenkin vähemmän haitallista kuin esimerkiksi pidempään suussa viipyvä jogurtti tai makeinen.

Lisäaineet takaavat tasaisen laadun

Elintarvikkeiden valmistuksessa käytetään tasaisen laadun takaamiseksi lisäaineasetuksessa hyväksyttyjä aineita. Virvoitusjuomien valmistuksessa käytetään 1 – 5 lisäainetta, jotka ovat useimmiten luonnosta peräisin.

EU:n suuremmasta sallivuudesta huolimatta suomalainen teollisuus on alentanut lisäaineiden käyttöä entisestäänkin. Tyypillisimpiä virvoitusjuomien valmistuksessa käytettäviä lisäaineita ovat happamuuden säätöaine, säilöntäaine, hapettumisen estoaine, sakeuttamisaine ja elintarvikeväri.

lisaaineet

Virvoitusjuomien yleisimmät lisäaineet ja E-numerot

Happetumisen estoaine
AskorbiinihappoE 300
Makeutusaine
AspartaamiE 951
Asesulfaami KE 950
SukraloosiE 950
Stabilointiaine
CMCE 466
JohanneksenleipäpuujauheE 410
Pektiini E 440
PropyleeniglykolialginattiE 405
Elintarvikeväri
BetakaroteeniE 160a
KarmiiniE 120
KinoliinikeltainenE 104
PatenttisininenE 131
SokerikulööriE 150
AntosyaanitE 163
Happamuuden säätöaine
FosforihappoE 338
NatriumsitraattiE 331
SitruunahappoE 330
Säilöntäaine
KaliumsorbaattiE 202
NatriumbentsoaattiE 211

Lisätietoa

Virvoitusjuomissa käytettävä askorbiinihappo eli C-vitamiini on luonnon oma hapettumisenestoaine. Sen ansiosta juoman maku- ja aromiaineet pysyvät muuttumattomina, eli virvoitusjuoma säilyttää alkuperäisen makunsa.

Makeutusaineilla voidaan korvata sokeri, jolloin elintarvikkeen sisältämän energian määrää saadaan pienemmäksi. Esimerkiksi sukraloosi on 600 kertaa makeampaa kuin perinteinen sokeri, joten sitä tarvitaan vain aivan pieni määrä. Erilaisia makeutusaineita voidaan käyttää yksin tai yhdistelminä parhaan makutuloksen aikaansaamiseksi.

Stabilointiaineilla varmistetaan juoman tasainen koostumus, ja ne ovat useimmiten kasveista eristettyjä luonnollisia aineita.

Virvoitusjuomien yleisimmin käytetyt elintarvikevärit ovat keltaisen-, punaisen- ja oranssinsävyisiä. Keltaisen ja oranssin virvoitusjuoman värinä käytetään esimerkiksi samaa väriä kuin on porkkanassa, kemialliselta nimeltään betakaroteenia. Punaisessa virvoitusjuomassa monesti käytettävä väri saadaan tummista rypäleistä. Ruskea väri juomiin saadaan sokerikulöörillä, joka syntyy sokeria kuumennettaessa.

Happamuuden säätöaineena
käytetään tavallisimmin sitruunahappoa, jota on hedelmissä luonnostaan. Sen avulla juomaan saadaan hedelmälle ominainen happamuus.

Säilöntäaineen avulla estetään homeiden ja hiivan kasvu, jotta virvoitusjuoma säilyy korkealaatuisena tehtaalta kuluttajalle. Tavallisimmin käytetään natriumbentsoaattia, joka on tuttu monille kotisäilöntää harjoittaville ja jota on luonnostaan runsaasti esimerkiksi puolukassa.

Atsovärien käytöstä Suomessa luovuttiin aivan 1980-luvun alussa, koska niiden epäiltiin aiheuttavan joillekin lapsille yliherkkyysreaktioita. Suomen liityttyä EU:n jäseneksi atsovärit tulivat direktiivien mukaan jälleen sallituiksi. Yksikään suomalainen virvoitusjuomatehdas ei ole kuitenkaan palannut käyttämään näitä EU-jäsenyyden myötä hyväksytyiksi tulleita keinovärejä siitä huolimatta, että luontaiset tai luontaisenkaltaiset värit ovat niitä kalliimpia.