Oluen myynnissä pudotusta jo 75 miljoonaa litraa 10 vuodessa – ala vaatii hallitukselta ennustettavuutta lainsäädäntöön

9.02.2024

Panimojuomia myytiin vuonna 2023 yhteensä 839,0 miljoonaa litraa. Olutmyynti on laskenut vuodesta 2013 jo 75 miljoonaa litraa ja laskusuunta jatkui edelleen.

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton jäsenyritysten oluen, siiderin, long drink -juomien, kivennäisvesien ja virvoitusjuomien kotimaanmyynti kasvoi vain hieman. Juomia myytiin 1,9 miljoonaa litraa eli 0,2 prosenttia enemmän kuin vuonna 2022.

Oluen, siiderin ja long drink -juomien yhteenlaskettu myynti laski 0,7 prosenttia vuodesta 2022. Sen sijaan alkoholittomien juomien eli virvoitusjuomien ja kivennäisvesien yhteenlaskettu myynti kasvoi 1,2 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Alkoholittomien juomien myynti on jo toista vuotta perättäin suurempaa kuin alkoholipitoisten panimojuomien myynti.

”Ala odottaa hallitukselta alkoholilain eteenpäin viemistä, mutta ennen kaikkea ala tarvitsee ennustettavuutta lainsäädännön osalta. Alan kasvun ja kehittämisen kannalta vähittäismyyntirajan nostaminen, kotiinkuljetuksen salliminen ja etämyynnin selventäminen ovat hyviä toimia, mutta on mahdotonta suunnitella toimintaa, jos lakimuutoksien sisältö ja aikataulu selviävät lyhyellä varoitusajalla”, sanoo Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Tuula Loikkanen.

Oluen myynti sakkaa – veronkorotuksiin ei ole varaa

Oluen myynti kotimaassa on sakannut jo useita vuosia ja lasku jatkuu edelleen. Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton jäsenyritysten olutmyynnistä on kadonnut jo 75 miljoonaa litraa 10 vuodessa. Liiton jäsenyritysten oluen kotimaanmyynti on noin 90 prosenttia koko markkinasta.

Oluella on merkittävä työllistävä vaikutus koko arvoketjussa pellolta pulloon ja myös ravintoloissa myydyistä alkoholijuomista suurin osa on olutta. Oluen ravintolamyynti on edelleen matalammalla tasolla kuin ennen koronaa. Viime vuonna oluesta myytiin ravintoloissa 12,4 prosenttia, kun vielä vuonna 2019 ennen koronapandemiaa ja ravintolarajoituksia olutta myytiin ravintoloissa 13,8 prosenttia liiton jäsenyritysten oluen kotimaanmyynnistä. Kaikesta alkoholista 12,3 prosenttia myytiin ravintoloissa  vuonna 2022.

”Vuoden alussa voimaan tullut olutveron alennus oli oikeansuuntainen toimi, mutta sillä ei vielä pysäytetä veroeurojen valumista Viroon tai muihin alemman verokannan maihin. Epävakaassa taloudellisessa tilanteessa on tärkeää saada verotulot pysymään Suomessa ja tämä tarkoittaa sitä, ettei veronkorotuksiin ole varaa”, Loikkanen sanoo.

KOTIMAANMYYNTI 2023

Juoma 2023 2022 Muutos Muutos
                        milj. l. milj. l. milj.l. %
Olut 325,1 334,0 -8,9 -2,7
Siideri 19,0 21,5 -2,5 -11,7
Long drinkit* 62,8 54,4 8,4 15,3
Virvoitusjuomat 320,7 314,6 6,2 2,0
Kivennäisvedet 111,4 112,7 -1,3 -1,1
Kokonaismyynti 839,0 837,1 1,9 0,2
*Sisältää lonkeron ja alkoholijuomasekoitukset

 

Lähde: Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton jäsenyritykset (Hartwall, MBH Breweries, Momentin Group, Olvi, Red Bull ja Sinebrychoff). Tilasto ei sisällä Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton ulkopuolisten toimijoiden myyntilukuja eikä panimotuotteiden tilastoimatonta yksityistuontia. Tilasto sisältää kaikki Panimoliiton jäsenyritysten tuotemerkit ja mahdolliset kaupalle tehdyt merkit.

Liitteet:
Kotimaanmyynti 2018−2023 (pdf)
Oluen myynti jakeluteittäin 2013−2023 (pdf)
Myynti pakkauksittain 2013−2023 (pdf) 

Lisätiedot:
Toimitusjohtaja Tuula Loikkanen, p. 040 922 0750, tuula.loikkanen@panimoliitto.fi

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry on olutta, siideriä ja long drink -juomia sekä virvoitusjuomia ja kivennäisvesiä valmistavan kotimaisen elinkeinon edunvalvoja. Liitto edustaa yhtä maamme vanhimmista teollisuudenaloista. Liiton jäsenyritykset ovat Oy Hartwall Ab, MBH Breweries Oy, Momentin Group Oy, Olvi Oyj, Red Bull Finland Oy ja Oy Sinebrychoff Ab.