Hallituksen päätös anniskelun rajoittamisesta on keinotekoinen

19.05.2020

On myönteistä, että hallitus on saanut esityksensä valmiiksi, sillä ravintolat ovat roikkuneet löysässä hirressä ja eläneet epätietoisuudessa kohta kaksi kuukautta. Erityisesti anniskelun päättyminen ennen ravintoloiden sulkemisaikaa on kuitenkin keinotekoinen.

Hallituksen päätös lyhentää ravintoloiden anniskeluaikaa sekä puolittaa asiakaspaikkamäärä voi kuitenkin Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton mielestä aiheuttaa alalle enemmän haittoja kuin hyötyjä.

Hallitus esittää tänään tiistaina eduskunnalle, että kesäkuussa avautuville ravintoloille asetetaan rajoituksia, joiden mukaan ravintolat saavat olla auki vain kello 23.00 saakka ja anniskelu päättyy jo kello 22.

-Anniskelun loppuminen iltakymmeneltä on toki parempi vaihtoehto kuin aiemmin esillä ollut kello 21.00. Rajoitus on kuitenkin keinotekoinen, sillä koronavirus ei katso kelloa.  Alkoholin anniskelun pitäisi olla mahdollista ravintoloiden koko aukiolon ajan, sanoo Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Riikka Pakarinen.

Rajoitusten vuoksi juominen voi siirtyä julkisille paikoille. Alkoholia käytetään yhä kohtuullisemmin ja vastuullisemmin, mutta jos sitä halutaan kontrolloida, helpointa se on ravintoloissa.

-Suomalaiset ovat osoittaneet korona-aikana vastuullisuutta. Elämme täysin uudenlaisessa yhteiskunnassa ja jokainen meistä varmasti ymmärtää vastuullisen käyttäytymisen reunaehdot myös ravintoloissa. Ravintolayrittäjiin ja meihin jokaiseen myös kuluttajina pitäisi pystyä luottamaan.

Alkoholin etämyynti sallittava koko panimoteollisuudelle

Sisäministeri Maria Ohisalon (vihr) mukaan hallitus keskusteli tänään myös mahdollisuudesta edistää pienpanimoiden toimintaedellytyksiä etämyynnin osalta. Sitä hallituspuolueiden puheenjohtajien viisikko käsittelee huomenna.

-Epämyynnin salliminen suomalaisille panimoille olisi myönteinen asia. Onhan todella erikoista, että alkoholia voi tilata muista EU-maista, mutta ei suomalaiselta yritykseltä. Etämyynnin salliminen on koskettava kuitenkin koko panimoteollisuutta yrityksen koosta riippumatta, Pakarinen vaatii.

 

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Riikka Pakarinen, Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto riikka.pakarinen@panimoliitto.fi, p. 040 5800 833